Esiintyjät

Lahden Jazztorilla 12.8.2010

Hannu Lepola
Kuva: Kari Viitanen

Hannu Lepola ystävineen vetää Stingiä!

Sting oli Rajattoman tenorin Hannu Lepolan musiikillinen ensirakkaus. Erityisesti Stingin laulutapa ja rock-ilmaisu ovat vaikuttaneet voimakkaasti hänen omaan taiteelliseen kehitykseensä ja identiteettiinsä. Rajattoman kanssa tehdyn Queen-produktion myötä heräsi kiinnostus versioida myös Stingin musiikkia, ja näin syntyi ajatus produktion toteuttamiseen. Maamme huippumuusikoista koostuvaa yhtyettä ei ollut vaikea houkutella mukaan.

Stingillä itsellään on tapana sovittaa kappaleitaan jatkuvasti uudelleen sen mukaan, millaisella kokoonpanolla niitä kulloinkin esitetään. Tätä ohjenuoraa noudattamalla kappaleet muokkautuvat soittajien käsissä heidän näköisikseen. Kukaan ei vielä tiedä, miltä lopputulos tulee kuulostamaan; tervetuloa mukaan toteamaan se itse!

Kokoonpano:
Hannu Lepola - laulu ja basso
Rami Eskelinen – rummut
Marzi Nyman – kitara
Lenni-Kalle Taipale – kosketinsoittimet
Joonatan Rautio – saksofonit ja kosketinsoittimet
Jaakko Kuusisto – viulu ja kosketinsoittimet


Lahden Jazztorilla 12.8.2010

Maija Vilkkumaa
Kuva: Nana Simelius

Maija Vilkkumaa

Satumaa-tangon saattelemana Maija Vilkkumaan sooloura on jatkunut nyt jo yli yksitoista vuotta. Huhtikuussa ilmestyy hänen kuudes studiolevynsä, lisäksi Maijalta on ilmestynyt yksi konserttitaltiointi ja kokoelmalevy. Maija Vilkkumaata on sanottu yhdeksi Suomen suosituimmista naisartisteista. Kolmas studioalbumi Ei on yksi Suomen myydyimmistä albumeista yli 120 000 kappaleen myynnillään.

Kokoonpano:
Maija Vilkkumaa – laulu
Mikko Kosonen – kitara
Tero Pennanen – koskettimet
Niko Kokko – basso
Marko Timonen – rummut

www.maijavilkkumaa.net


Lahden Jazztorilla 13.8.2010

Thorbjørn Risager

Thorbjørn Risager

Tanskalaisen Thorbjørn Risagerin viides CD "Track Record" julkaistiin helmikuussa. Thorbjørn on bändeineen luonut oman erityisen blues- soundinsa, joka koostuu Risagerin karheasta äänestä ja bändin rullaavasta, melkeinpä big-band-vaikutteisesta tyylistä. Hän yhdistelee taitavasti soulista, gospelista, rockista, R&B:sta ja funkista musiikkiinsa uutta, luodakseen vaihtelua ja pitääkseen yleisön kiinnostuneena.

www.risager.info


Lahden Jazztorilla 13.8.2010

Boo Boo Davis

Boo Boo Davis

Boo Boo Davis kuuluu viimeiseen kirjoittavaan ja bluesia soittavaan sukupolveen, jonka soitto perustuu omakohtaisiin koviin kokemuksiin Missisippi Deltassa. Boo Boo kasvoi Drewssa keskellä puuvillapeltoja ja upeaäänisiä muusikoita. Hän kehitti jo pienenä poikana omanlaisensa mylvivän laulutavan kuullessaan pelloilta työntekijöiden laulua. Boo Boon lapsuus oli köyhä eikä hän oppinut lukemaan tai kirjoittamaan, mutta on pärjännyt elämässään muilla avuilla, kuten musiikillaan.

Ensimmäisen kiertueensa Euroopassa Boo Boo teki vuonna 2000 ja sen jälkeen hän on kiertänyt Euroopan maita vähintään kahdesti vuodessa. Kesällä 2009 trio oli pitkällä kiertueella isoilla jazz- ja bluesfestivaaleilla. Kiertueella he saivat ideoita myös uusiin kappaleisiin, joten he levyttivät keskellä kiertuetta uuden albumin Ain´t gotta dime. Levy on liveäänitys. Boo Boon musiikkia voi luonnehtia sanomalla: "Blues ei tule tämän oikeammaksi". Bassottoman trion soundi on luonnostaankin rosoisen raaka ja särmikäs. Tarinan mukaan Boo Boon ääni on rikkonut monia vahvistimia vuosien kuluessa... Kuinka käy Jazztorilla?

Kokoonpano:
Boo Boo Davis - laulu ja huuliharppu
Jan Mittendorp - kitara
John Gerritse - rummut

www.booboodavis.com


Lahden Jazztorilla 14.8.2010

The Blanko

The Blanko

The Blanko musisoi pääteltassa lauantaina 14.8. samana iltana kuin Viikate ja Vesterinen yhtyeineen. The Blanko on Pauli Hauta-aho (kitara & laulu), Jarkko Saarinen (rummut & taustalaulu) sekä Marko Haataja (basso). Voimatrioksi itseään kutsuva yhtye on ollut kasassa syksystä 2006 lähtien ja on jo ansainnut itselleen vakuuttavan live-bändin maineen. Alkuvuodesta 2007 The Blanko äänitti EP:n, joka sai hyviä arvosteluja. Yhtye kuvailee itse musiikkiaan moderniksi retro-rockiksi.

www.theblanko.com


Lahden Jazztorilla 14.8.2010

Vesterinen yhtyeineen
Kuva: AJ Savolainen

Vesterinen yhtyeineen

Vesterinen Yhtyeineen on kuudesta jäsenestä koostuva pop-musiikkia soittava yhtye. Yhtye tuli tunnetuksi viime vuonna julkaistun Jönköping-nimisen albumin singlestä Mitä tapahtui Hokkasen Timolle. Pitkäpartainen, sympaattisen oloinen Vesterinen viettää iltojaan ympärilleen kasautuneen retkujoukkion kanssa musiikkia tehden. Vesterinen yhtyeineen herkistelee pyhäpaidoissaan viihdyttämässä kuulijoita milloin jytäkappaleen, milloin herkän balladin sävelin. Kaikkea tätä ja vielä vähän lisää saamme nauttia Lahden Jazztorilla elokuussa.

Kokoonpano: Jokinen, Kivimäki, Piha, Riionheimo, Enqvist ja Vesterinen. www.vesterinenyhtyeineen.fi


Lahden Jazztorilla 14.8.2010

Viikate
Kuva: AJ Savolainen

Viikate

Viikate on vuonna 1996 perustettu suomenkielistä metallimusiikkia soittava yhtye Suomen Kouvolasta. Yhtye tunnetaan erityisesti melankolisista sanoituksistaan, joista voi toisinaan aistia suomalaista 1950-luvun elokuvaromantiikkaa ja vaikutteita Reino Helismaan sanoitustyylistä. Tämä ja runsas rautalankakitaran käyttö on synnyttänyt Viikatteen soittotyylille nimiä kuten "Helismaa-metalli", "rautalankametalli" ja "tuoni-iskelmä". Yhtyeen yhdeksäs albumi "Kuu Kaakon Yllä" julkaistiin viime vuonna ja se on myynyt jo yli kultalevyn rajan.

Kokoonpano:
Kaarle – laulu, kitara
Arvo – kitara, taustalaulu
Ervo – bassokitara, taustalaulu
Simeoni – lyömäsoittimet

www.viikate.com


Lahden Jazztorilla 15.8.2010 VAPAA PÄÄSY

Big Band Tartu

Big Band Tartu

Kotimaassaan Virossa hyvin tunnettu Big Band Tartu on konsertoinut useilla jazz-festivaaleilla sekä kotimaassaan että Latviassa ja Liettuassa. Syksystä 2007 Big Band Tartu on soinut naiskomennossa, sillä yhtyeen saksofonisti, Lirike Vaher, otti ohjat käsiinsä. Lahdessa ilmaiskonsertin solistina on upeaääninen Kreet Stubender. Sunnuntaina 15.8. pääteltan ilmaiskonsertissa Big Band Tartu esittää ikivihreitä sävelmiä ja virolaista musiikkia ja johtaja Lirike Vaher lupaa, että mukaan mahtuu ainakin yksi suomalainen kappale.

www.convivo.ee


Lahden Jazztorilla 15.8.2010 VAPAA PÄÄSY

Lahden Gospelkuoro

Lahden Gospelkuoro

Lahden Gospelkuoron perusti Salpausselän seurakunnan kanttori, MuM, d.c. Marjaana Turunen 1995. Kuoron ohjelmisto koostuu suomalaisesta uudesta hengellisestä musiikista sekä jenkkigospelista. 60-henkisen kuoron kanssa esiintyy yleensä ammattimuusikoista koottu bändi ja lukuisia solisteja. Vuosien aikana gospelmusiikki on saanut paljon uusia ystäviä. Laulajia kuorossa on vuosien aikana ollut lähes 400.

Solisteina: Ira Multaharju, Baby Boy Varhama ja Jarkkis.

Bändin kokoonpano:
Asko Turkia - koskettimet
Miikka Kallio - koskettimet
Atte Härkönen - kitara
Jaska Teuri - basso
Veka Salminen - perkussiot
Lari Hermanni Lius - rummut
Rikupetteri Aaltonen - trumpetti
Martti Peippo - saksofoni
Teemu Salmi - pasuuna

www.lahdengospelkuoro.fi


Lahden Jazztorilla 18.8.2010

Lahti Big Band
Kuva: Jani Mahkonen/Loma Graphics Oy 2010

Lahti Big Band

Lahti Big Bandia on kiittäminen, että Lahdella on oma kesäinen musiikkitapahtumansa: Jazztori! Lahti Big Band viettää tänä vuonna 25-vuotisjuhliaan, joten esiintyminen Jazztorilla juhlavuonna on tapahtuma isolla T:llä. LBB on tullut tunnetuksi amerikkalaisesta 30-40-lukujen suurten orkesterien tanssimusiikista. Uutta ja yllätyksellistä on kuitenkin luvassa juhlavuonna - koko ohjelmisto saa uuden ilmeen Jazztorille. Lahti Big Band ja vierailevat artistit toivottavat kaikki hyvän musiikin ystävät tervetulleiksi Lahden monipuolisimpaan festivaaliin: Nähdään Jazztorilla!

www.lahtibigband.com


Lahden Jazztorilla 18.8.2010

Nat Newborn

Nat Newborn

Lahti Big Bandin solistina esiintyy Nat Newborn. Nat luonnehtii itseään Frank Sinatran ja Nat "King" Colen kauan kateissa olleeksi pojaksi. Nat Newborn on tehnyt kolme levyä, joista ensimmäisen yhdessä bändinsä Lounge Lionsin ja Erik Lindstömin kanssa. Vuonna 2008 ilmestynyt levy yllättää positiivisesti erikoisilla versioilla tutuista kappaleista. Levyltä löytyy mm. Lordin euroviisuvoittajakappale Hard rock Hallelujah sekä Spank me - eli Apulannan anna mulle piiskaa.

www.natnewborn.com


Lahden Jazztorilla 18.8.2010

Timo Lassy
Kuva: Jussi Aalto
Sami Pitkämö
Kuva: Maarit Kytöharju

Timo Lassy Band featuring Sami Pitkämö

Vastikään toisen albuminsa julkaissut Timo Lassy on vakiinnuttanut asemansa kotimaisen jazzin huipulla uuden vuosituhannen aikana. Lassy on tullut tunnetuksi UStreet All Stars - ja Suomen menestyneimmän jazzkombo The Five Corners Quintet – kokoonpanoista. Vuonna 2007 julkaistu esikoisalbumi The Soul & Jazz of Timo Lassy sekä jazz-albumille poikkeuksellisen laajaa näkyvyyttä saavuttanut uutuuslevy Round Two ovat tehneet tehtävänsä: Lassy tunnetaan paitsi kuumana instrumentalistina, myös valovoimaisena ja sanavalmiina jazzhahmona. Lassyn musiikillinen sanoma on selkeä: jazz voi olla samanaikaisesti taiteellisesti tinkimätöntä ja laadukasta sekä helposti lähestyttävää. Bändin groovesta voivat nauttia monella tavoin ja monissa erilaisissa ympäristöissä niin vannoutuneet jazzarit kuin satunnaisempikin yleisö.

Lahdessa Timo Lassy Bandiin liittyy laulajaksi mahtavaääninen Sami Pitkämö. Monipuolinen laulaja ja multi-instrumentalisti toteaakin, että musiikki on hänen elämänsä. ("On ollut siitä hetkestä, kun hän ensimmäistä kertaa 10-vuotiaana yritti saada ääntä pasuunastaan.") Sami Pitkämö tuli suuren kansan tietoisuuteen "Tanssii tähtien kanssa" –ohjelmasta, jossa Sami on johtanut omaa nimeään kantavaa 10- henkistä bändiä.

Kokoonpano:
Timo Lassy - saksofoni
Georgios Kontrafouris – piano
Antti Lötjönen – basso
Teppo Mäkynen – rummut
Abdissa Assefa – lyömäsoittimet
Sami Pitkämö - laulu

www.timolassy.com
www.samipitkamo.com


Lahden Jazztorilla 19.8.2010

Iiro Rantala New Trio
Kuva: Ari Talusén

Iiro Rantala New Trio

Iiro Rantala on tullut tunnetuksi Suomen kansainvälisesti tunnetuimman jazzyhtyeen, Trio Töykeiden pianistina ja perustajana. Musiikin raja-alueilla liikkuminen on Iiro Rantalalle luonteenomaista ja hän onkin säveltänyt niin musikaaleja kuin myös klassista – ja elokuvamusiikkia.

Lahden Jazztorille Iiro saapuu yhdessä vuonna 2007 perustetun trionsa kanssa, joka jälleen räjäyttelee raja-aitoja. Yhtye koostuu Rantalan ja pianon lisäksi Marzi Nymanin kitaroinnista sekä nuoren Felix Zengerin beatboxauksesta. Pianistin, kitaristin ja beatboxaajan yhdistelmä on ainutlaatuinen varmasti koko maapallolla!

Iiro Rantala New Trion viimeinen keikka soitetaan elokuussa Lahden Jazztorilla. Yhtyeen kaikki kolme jäsentä, Iiro Rantala, Marzi Nyman ja Felix Zenger valmistelevat omia soololevyjään (ESS 29.6.2010). Koe Iiro Rantala New Trio vielä torstaina 19.8.2010 Jazztorilla!

Kokoonpano:
Iiro Rantala - piano
Marzi Nyman - kitara
Felix Zenger - beatbox

www.iirorantala.com


Lahden Jazztorilla 19.8.2010

Kuusikuutonen
Piirros: Rauli Nordberg
Värit ja taitto: Wallu

Kuusikuutonen –levynjulkistamiskonsertti

Kuusikuutonen -levy julkaistaan Lahden Jazztorilla torstaina 19.8. Levy sisältää lauluja kuuluisan valtatie 66:n (Route66) varrelta. Illan isäntänä toimii Jussi Raittinen ja kapellimestarina on Pekka ”Devil” Virtanen. Jazztorin lava on täynnä osaamista ja ammattitaitoa, kun solisteiksi saapuu eturivin artisteja: Jussi Raittinen, Matti Esko, Marko Haavisto, Pirjo Lehti, Pekka Myllykoski, Mikko Perkoila, Maya Paakkari & Harri Marstio, Kristiina Lanki, Ismo Haavisto, Matti Heinänen sekä Baby Boy Varhama.

Levyn takana ovat lahtelaiset säveltäjä Raimo Hast ja sanoittaja Rauli Nordberg. Jokaisella laululla on oma solistinsa. Levyn tyylilaji on countrya, mutta lisättynä bluesin, folkin ja rockin maustein.


Lahden Jazztorilla 20.8.2010

Miss Saana & the Missionaries
Kuva: Nauska

Miss Saana & the Missionaries

Soulin ilosanomaa levittämässä!
Miss Saana & The Missionaries julkaisi viime vuonna debyyttialbuminsa Yes, we are!. Miss Saanan 12-jäseninen big band on kasattu maamme parhaimmistosta. Muusikot ovat tuttuja mm. Tehosekoittimesta, Von Hertzen Brothersista ja Jonna Tervomaan orkesterista. Itse Miss Saana on koulinut tumman monipuolisen äänensä soulsisarten tasolle jo pienenä tyttönä kotistereoiden äärellä alan klassikkojen tahtiin. Tuolloin aloitettu matka on saattanut hänet raskaamman rockin kautta nyt takaisin soulin pariin. Miss Saanan sanoin: "Mustan rytmimusiikin perinteeseen kuuluu toiveikkuus, vaikka laulettaisiin rankoistakin aiheista. Musiikki voi antaa keveän olon ja puhdistaa mielen. Sen parissa voi levätä vähän aikaa."

Kokoonpano:
Miss Saana - laulu
Rocka Merilahti - kitara
Markus Lindén - basso
Tero Sundell - rummut
Juha Kuoppala - koskettimet
Juho Viljanen - pasuuna
Martti Vesala - trumpetti
Ilkka Ferm - saksofoni
Janne "Aukka" Auvinen - perkussiot
Tuuli Saksala - laulu
Elina Katajamäki - laulu
Suski Hakulinen - laulu
Helmi Saksala – laulu
www.myspace.com/misssaanaandthemissionaries


Lahden Jazztorilla 20.8.2010

The James Taylor Quartet

The James Taylor Quartet

Brittiläinen The James Taylor Quartet on Jazztorin yksi kovimmista jazznimistä kautta aikojen. The James Taylor Quartet on erittäin arvostettu ja innovatiinen yhtye, joka on luonut itselleen oman paikkansa musiikkimaailmassa. Hammond-uruistaan tunnettu ja yli 23 vuoden ja yli 1000 esiintymisen kokemuksella James Taylor tuo yhtyeensä Lahden Jazztorille elokuussa.

“Ympäröin itseni edelleen parhailla mahdollisilla muusikoilla ja pyrkimykseni on tarjota yleisölle vilpittömiä ja tinkimättömiä elämyksiä. Musiikkimme haastaa sekä yleisön että muusikot niin, että siihen voi uppoutua." James Taylor marraskuussa 2009 nettisivuillaan.

James Taylor perusti kvartettinsa vuonna 1985. Yhtye oli vaikuttamassa Acid Jazzin syntyyn aivan sen eturintamassa. Musiikkia voi kuvailla myös jazz – funk - r´n´b tyyliseksi. The James Taylor Quartetin soinnissa on viitteitä eleganttien 60-luvun agentti-vakoojaelokuvien musiikista. Huippuhetki oli vuonna 1997, kun James Taylor sävelsi agenttiseikkailu Austin Powers – elokuvaan teemamusiikin. Lisäksi useat huippumuusikot ja yhtyeet kuten Manic Street Preachers ja U2 sekä Tom Jones ovat käyttäneet James Taylorin erottuvaa hammond-soundia albumeillaan. The James Taylor Quartet on julkaissut useita levyjä ja uusin albumi, The New World, julkaistiin viime vuonna.

"Kävimme edellisen kerran Imatra Big Band Festivalilla vuonna 2008", kertoo James Taylor maaliskuussa 2010: "We’re very excited about coming to Lahti, it will be fantastic, I’m sure!"

The James Taylor Quartet by Antti Suvanto (lataa PDF-muodossa)

www.jamestaylorquartet.co.uk


Lahden Jazztorilla 21.8.2010

Stalingrad Cowgirls

Stalingrad Cowgirls

Vuonna 2005 perustettu, Sallasta kotoisin oleva punkhenkinen Stalingrad Cowgirls nousi Suomen musiikkipiirien tietoisuuteen keväällä 2007 julkaistun debyyttialbuminsa "Somewhere High" myötä. Toukokuussa julkaistavan toisen albumin "Kiss Your Heart Goodbye" myötä yhtye tulee myös Lahteen ja Jazztorille tapahtuman päätöspäivänä.

www.stalingradcowgirls.com


Lahden Jazztorilla 21.8.2010

Stratovarius
Kuva: Ville Juurikkala

Stratovarius

Lahden Jazztorin päätöspäivä on astetta heavympi, sillä kotimainen Stratovarius päättää järjestyksessään 22. Jazztorin. Pitkästä ja vaiherikkaasta historiasta tunnetun Stratovariuksen uusin julkaisu, Polaris, ilmestyi viime vuonna.

Kokoonpano:
Timo Kotipelto - laulu
Matias Kupiainen - kitara
Lauri Porra - basso
Jörg Michael - rummut
Jens Johansson - kosketinsoittimet
www.stratovarius.com


House band

Miikka Kallio
Kuva: Jani Mahkonen

Miikka Kallio Band

Miikka Kallio Band on lahtelainen yhtye, joka on toiminut jo 11 vuoden ajan. Alun perin jazziin pohjannut yhtye on saanut vaikutteita hyvin laajalti musiikin eri tyyleistä. Yhtyeen vahvuutena on ollut ennen kaikkea laaja-alaisuus ja ennakkoluulottomuus. Yhtyeen keikoilla on voinut kuulla musiikkia aina taidemusiikista humppaan asti, mutta aina suodatettuna oman soundinsa läpi. Yhtye esiintyy useimmiten pianotriokokoonpanolla lisättynä solistilla. Uransa aikana yhtyeessä on ollut jo lähemmäs sata muusikkoa ja solistia, jotka ovat edustaneet tyylillisesti hyvin laajaa kirjoa. Jazztorilla yhtye on esiintynyt vuosina 1999–2002. Ensimmäisenä vuotena tarjolla oli yleisölle ilmaisia päiväkonsertteja ja myöhemmin Miikka Kallio Band esiintyi iltaohjelmassa. Nyt onkin luvassa kenties jopa tunteikas paluu kotikaupungin jazzfestivaalille!

Kokoonpano:
Miikka Kallio – piano
Lari Hermanni Lius – rummut
Esa Korja – basso
www.myspace.com/miikkakallioband


Lahden Jazztorilla 21.8.2010

Panu Savolainen
Kuva: Maarit Kytöharju

Panu Savolainen

Uusin kiinnitys Lahden Jazztorille on vibrafonisti Panu Savolainen (20). Pori Jazzin Vuoden taiteilijaksi valittu Savolainen on kotoisin Lahdesta. Hän opiskelee Sibelius-Akatemian jazzosastolla. "Aloitin rummuilla Lahdessa Riku Heinon ja Sami Tervosen oppilaana. Sattumalta pääsin opiskelemaan lyömäsoittimia Jorma Alanteen johdolla. Ajan kuluessa vibrafoni erikoistui pääsoittimeksi," Panu Savolainen kertoi tiistaina 10.8. Savolainen pitää Lahtea todellisena musiikkikaupunkina. "Klassinen puoli näkyy hyvin ja konservatorio on maankuulu ja omaa pitkät perinteet. Kaupunginorkesteri ja sali ovat myös erittäin kovatasoisia. Olen iloinen, että olen päässyt nauttimaan salista soittajanakin. Jazzmusiikki sen sijaan on valitettavan piilossa - tietysti Jazztoria lukuun ottamatta" Savolainen toteaa. Panu Savolainen esiintyy yhdessä Miikka Kallio Bandin ja Timo Kämäräisen kanssa päätösiltana 21.8.

www.panusavolainen.com


Lahden Jazztorilla 21.8.2010

Timo Kämäräinen

Timo Kämäräinen

Timo Kämäräinen (s. 1979) tunnetaan musiikin monitaiturina. Nuoren kitaristi-laulaja-säveltäjätuottajan ensimmäinen sooloalbumi "Unea" julkaistiin vuonna 2005. Tyylisuunnaltaan levyä luonnehdittiin "skandinaaviseksi elokuvalliseksi rockjazziksi". Toinen soololevy "Pulpae" julkaistiin tammikuussa 2010. Levyllä viedään perinteistä kitarainstrumentaalitraditiota aivan uuteen suuntaan ja sillä soittavat Suomen parhaimmistoon kuuluvat jazz-muusikot Teemu Viinikainen (kitara), Timo Hirvonen (basso) ja Joonas Riippa (rummut). Timo Kämäräinen on opiskellut Sibelius-Akatemian jazz-osastolla. Hän on esiintynyt mm. Radion Sinfoniaorkesterin ja UMO Jazz Orchestran kanssa mutta myös rockmusiikin puolella Ismo Alanko Säätiössä ja omassa yhtyessään Beagonissa.

www.timokamarainen.com

| © Jazztori 2010, kaikki oikeudet pidätetään | www.stopteltat.fi |
Design by Mainostoimisto ILME